Hektisestä elämänmenosta johtuen olemme joutuneet pitämään hieman hiljaiseloa blogin suhteen ;)
Viimeinen päivä Bangkokissa meni pyykkiä pesten ja illalla kävimme kuuluisalla, paikasta toiseen siirtyneellä Talad Rot Fain iltamarkkinoilla. Matkalla istahdimme oluselle paikallisen kaverin pyörittämään pieneen The Rivet-nimiseen baariin jossa livepumppu soitti covereita Pearl Jamista Eaglesiin. Omistaja myös napsi meistä kuvia innostuneena, ja viikset saivat taas kerran kehuja suunnasta jos toisesta. Talad Rot Fain markkina-alueelta löytyy niin uutta rihkamaa kuin vanhaa vintagea. Itse bongasin hienon Columbian lyhythihaisen kauluspaidan, jota somistavat kauttaaltaan kuvat erilaisista kalastusvieheistä. Überhipster. Ja tietysti kojusta nimeltä She Has a Beard Shop.
The Rivet-baarin omistaja.
Bangkokin jälkeen matkasimme pohjoiseen, vuorien välissä lymyävään Chiang Maihin. Kaupungin keskustassa on vanhakaupunki, jota ympyröi vanha vallihauta. Vanhakaupunki ei juurikaan eroa muusta kaupungista ravintoloineen, kauppoineen ja hosteleineen. Me yövyimme hieman vanhankaupungin ulkopuolella Cumpun-nimisessä guesthousessa.
Virkistävä olut hotellin "terassilla"
Meidän majapaikka
Ensimmäinen päivä meni kävellessä ympäri keskustaa uuteen kaupunkiin tutustuen. Toisena päivänä vuokrasimme skootterin ja suuntasimme ulos kaupungista Doi Suthep-kukkulalle, jossa sijaitsee vanha temppeli, ja josta avautui hienot maisemat kaupungin ylle. Ylös kukkulalle ajaessa sai kokea jopa mukavan viileää vaihtelua kuuman keskustan ilmastoon, kun viileä "vuoristoilma" hiveli käsiä ja jalkoja.
Temppeli
Seuraavana päivänä ajelimme vielä aamulla Chiang Main eläintarhaan, jossa oli aamusta vielä hiljaista, muutamaa koululaisryhmää lukuunottamatta. Alueena eläintarha on todella laaja, mutta ainakin tähän aikaan vuodesta vielä suhteellisen ruhjuinen, kun kasvit eivät juuri kukkineet. Myös osittain paikka olisi pienen peruskorjauksen tarpeessa. Kovasti odotimme näkevämme koko Thaimaan tunteman lempipandan Lin Pingin. Sen sijaan näimme vain pari muuta bambun järsijää, jotka olisivat kyllä kelvanneet meille Lin Pingeinä, elleivät infotauluissa olleet nimet olisi muuta meille kertoneet.
Pandanalle
Torstaiksi buukkasimme retken hieman kauemmaksi Thaimaan korkeimmalle vuorelle, 2565m korkuiselle, Doi Inthanonille. Pikkubussi nouti meidät aamulla hotellilta ilmoitetun klo.8:n sijaan puolituntia myöhässä. Tuossa ajassa olisi voinut vaikka aamupalan syödä, mutta tyhjin mahoin sitä sitten piti istuskella pari tuntia ensimmäiselle pysähdykselle, josta sai tankattua sipsejä ja pähkinöitä. Samalla pysähdyspaikalla sijaitsi myös vesiputous jota pääsimme pällistelemään. Juoksevaa vettä ja sateenkaari! Jeee! Seuraavana vuorossa olikin se suuresti odotettu Thaimaan korkein kohta, jonka oppaamme muisti mainita jokaisessa mahdollisessa välissä. 2565 metriä! Ja todisteeksi kuvat kyltin edessä, jossa tämä asia myös julistettiin. (Ja itseasiassa se korkein kohta olikin vasta pari askelta ylempänä! Ja siitäkin olisi saanut kuvallisen todisteen.) Matkalla alas vierailimme vielä kuninkaalle ja kuningattarelle pystytettyjen muistomerkkitemppelien luona, sekä paikallisessa käsityökylässä, jossa naiset kangaspuillaan tekivät komeita huiveja ja kankaita.
Hymyssäsuin huipulla
Käsityöläiskylä
Kankaita ja huiveja
Kaksoistemppelit
Sumuiset vuoret
Viimeiseksi päiväksi suunnittelimme paikkallista kokkauskurssia, mutta se oli jo valitettavasti buukattu täyteen. Päätimmekin siis vuokrata taas skootterin ja lähteä keskustasta pois maaseudun rauhaan. Rauhaa tosiaan löytyikin kun oli ensin ajanut isolta päätieltä hieman pienemmälle, ja siitä vielä hieman pienemmille, keskelle riisipeltoja ja muita viljelmiä. Hieman hämmentyneet kyläläiset vilkuttivat hymyssä suin meidän körötellessä ohi, minä viiksineni ja vaaleanpunaisessa kypärässäni, joka mallikkaasti roikkui jossain tuolla takaraivolla. Jälkikäteen voi mainita, että aurinkorasva olisi ollut kova sana, sillä illalla oli jotain muutakin vaaleanpunaista kuin kypärä. Siispä kaupasta aurinkorasvaa ja aloe veraa.
Chiang Main maaseutu ja pieni lampi
Suosittelemisen arvoisia asioita Chiang Maissa ovat ehdottomasti pohjoisen ruoka, varsinkin Chiang Maista löytyvä burmalainen ravintola Swan tarjoaa erittäin maukasta ruokaa vieläpä edulliseen hintaan. Possunlihapallerot ja niiden kanssa tullut soossi olivat ehkä reissun tähän asti parhaita. Myös Pohjois-Thaimaan maaseutu on tutkimisen arvoinen. Parhaiten siihen pääsee käsiksi juuri mopolla tai fillarilla.
Chiang Maista meillä oli lauantaiaamuna lennot etelään Hat Yaihin, lähelle Malesian rajaa. Lennon oli tarkoitus lähte 9:20, mutta matkaan päästiin vasta joskus 13:30 aikoihin. Yllätys yllätys, koneessamme ilmeni taas jotain teknistä vikaa. Hat Yaista suuntasimme länsirannikolle Pak Baraan, josta lähtevät veneet läheisille saarille. Tiesimme ettemme ehtisi saman päivän veneisiin, vaikka lentomme olisikin ollut ajallaan. Sen sijaan jätimme stressaamatta aikataulusta ja lyöttäydyimme yhteen 4 muun reissaajan kanssa ja jaoimme lavataksin Pak Baraan. Hinta oli hieman huokeampi kuin mitä se olisi ollut ilmastoidussa minibussissa, mutta seikkailuhenki oli huomattavasti enemmän läsnä ja yhteishenki muutenkin korkealla. Yövyimme lauantain ja sunnuntain välisen yön Pak Barassa, josta nousimme Ko Bulonin saarelle vievään pikaveneeseen sunnuntaina puolen päivän aikoihin.
Ko Bulon osottautui juuri sellaiseksi mitä odotimmekin: vähän turisteja ja kirkasta vettä pienine, mutta hienoine hiekkarantoineen. Päivisin täällä ei ole juuri muuta tekemistä kuin tallustella pitkin saaren polkuja, maata auringossa rannalla, uiskennella tai vuokrata snorklausvehkeet taikka pieni kajakki. Sähköt ovat päivisin pois päältä suurimmasta osasta saarta, sillä pääasialliseti sähkö saadaan bensiinikäyttöisistä generaattoreista joita käytetään vain tiettyyn aikaan illasta. Meidän bungalowiin tulee sähköt kuuden aikaan illalla kun aurinko on laskenut, ja sammuu taas joskus puolen yön aikaan. Vilkkaammalla turistikaudella ne saattavat olla päällä aamu kuuteen asti, jolloin taas aurinko nousee. Osa sähköstä saadaan myös aurinkopaneleilla, ja onpa tuossa viereisessä infopisteessä jopa oma tuulimylly. Ja netti, joka toimii yötäpäivää 100 bahtin päivähinnalla.
Rantavaja Ko Bulonilla
Saaren tutkiskelua
Melko houkutteleva tarjous
Rantataidetta roskista
It's a coconut!
Koulutaksivene
Polku bungaloweille ja varaanikaveri
Auringonlasku meidän bungalowin terassilta
Vietimme kolme yötä saksalaisrouva Katjan ja hänen miehensä Chenin pyörittämässä Bulon Hill bungalowikylässä. Heidän bungalowinsa sijaitsevat parin sadan metrin päässä lähimmästä rannasta, kukkulalle johtavan polun varressa. Taisimme olla ainoat asiakkaat koko paikassa Katjan äidin ja sedän lisäksi. Ainoastaan suuret perhoset, tuhatjalkaiset ja varaanit, suurimmat jopa pari metrin mittaisia, tuntuivat olevan ainoita elollisia jotka meillä päin liikkuivat.
Lähdimme eilen sateen saattelemana Ko Lantalle, joka sijaitsee parin tunnin venematkan päässä Bulonilta. Vielä 7 vuotta sitten Lanta ainakin oli vielä viihtyisä paikka ja kokonsa puolesta tarpeeksi iso niin turisteille kuin saaren alkuperäisasukkaillekkin. Saapuessamme ainakin saaren satamakylä Ban Saladan näytti jo turvonneen suhteellisen isoksi kyläksi lukuisine optikkoliikkeineen ja tatuointishoppeineen. Saren tutkiskelua häiritsee hivenen jatkuvat sadekuurot ja kova tuuli, jotka toivottavasti loppuvat huomenissa. Tosin näyttäisi tuolla tuulisessa säässä jotkut soutelevan, ja ilmeisesti myös kalastavan. Pitäis varmaan itekkin ruveta kalastamaan.
-Perttu
